Kuvat: Gugguu/Lotta Polviander
Verkkokaupan logistiikan ulkoistaminen on yhä useamman kasvavan verkkokaupan ratkaisu kustannusten hallintaan, toimitusvarmuuden parantamiseen ja liiketoiminnan skaalaamiseen. Kun varastointi, tilausten keräily, lähettäminen ja palautusten käsittely siirtyvät kokeneelle logistiikkakumppanille, verkkokauppias voi keskittyä myyntiin, markkinointiin ja asiakaskokemuksen kehittämiseen. Gugguu on yksi suomalaisista verkkokaupoista, joka päätti ulkoistaa logistiikkansa Storialle. Tässä asiakasreferenssissä Gugguun toimitusjohtaja kertoo, mitä hyötyjä logistiikan ulkoistamisesta on saavutettu.
Gugguu on monen tuntema ja rakastama suomalainen lastenvaatebrändi. Gugguun varasto ja sisälogistiikka siirtyi vuodenvaihteessa 2026 Storialle Hyvinkään logistiikkakeskukseen. Anne Valli, Gugguu Oy:n toimitusjohtaja on ollut tyytyväinen päätökseen.
”Aiemmin hoidimme varastoinnin ja verkkokaupan tilausten lähettämisen omalla henkilöstöllämme ja omissa tiloissa. Logistiikka sitoi paljon aikaa ja resursseja, erityisesti sesonkien ja kampanjoiden aikana. Myös vaihteleva varaston kokotarve on ollut haaste kaikki vuodet.”
Myös halu saada aikaan kustannussäästöjä ja keskittyä entistä enemmän omaan ydinosaamiseen vaikutti päätökseen etsiä 3PL-kumppani, jonka kanssa logistiikka toimisi tehokkaasti myös vaihtelevissa tilausmäärissä. Jouni Vaahtera Storialta on toiminut Gugguun avainasiakaspäällikkönä. ”Me haluamme tarjota parhaan logistiikkaratkaisun asiakkaillemme. Gugguun kanssa on ollut hienoa päästä tekemään myös meille uuden ja erilaisen alan toimintoja ja rakentaa sitä vahvan perustamme päälle.”
”Verkkokaupassa asiakaskokemus ei pääty ostamiseen, vaan toimitus on olennainen osa sitä." -ANNE VALLI / TOIMITUSJOHTAJA, GUGGUU OY
Anne kertoo, että Gugguulle tärkeintä oli luotettavuus, joustavuus ja kustannustehokkuus. ”Verkkokaupassa asiakaskokemus ei pääty ostamiseen, vaan toimitus on olennainen osa sitä. Etsimme kumppania, joka ymmärtää verkkokaupan arkea, pystyy reagoimaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja jonka kanssa yhteistyö on mutkatonta. Storialla on myös hyvin pitkä kokemus alalta ja vankka talous. Lisäksi he pystyvät investoimaan kehitykseen.”

Verkkokaupan logistiikan ulkoistaminen vaatii sujuvaa yhteistyötä
”Varaston ulkoistaminen oli meille todella iso muutos, ja heti aloituksessa on paljon yksityiskohtia, jotka pitää saada toimimaan yhdessä. Meillä on laaja tuotevalikoima, paljon kokovariaatioita ja erilaisia sesonkeja sekä erityistarpeita, jotka tuovat omat vaatimuksensa logistiikkaan. Yhteistyön alussa tärkeintä oli avoin kommunikointi, asioihin perehtyminen ja se, että asioihin etsittiin ratkaisuja yhdessä.”
Storian logistiikkapalvelut hoitaa Gugguun verkkokaupan varastoinnin, tilausten keräilyn ja lähettämisen sekä palautusten käsittelyn – eli koko verkkokaupan logistiikan. Gugguulla on verkkokaupan lisäksi jälleenmyyjiä ja paljon erilaisia kampanjoita sekä pop up -tapahtumia, joten logistiikan pitää pystyä mukautumaan hyvin erilaisiin tarpeisiin.
Annen mukaan päivittäisessä tekemisessä tärkeintä on, että tieto kulkee ja että pystytään reagoimaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin. ”Storialla on meille oma tiimi, jonka kanssa kommunikointi ja yhteistyö ollut erittäin sujuvaa. Virheitäkin on matkan varrella tullut, mutta niistä on otettu vastuu ja ne on aina ratkottu hyvin asianmukaisesti ja nopeasti. Se kertoo mielestäni hyvin paljon kumppanista. Erityinen kiitos tulee siitä, että Storia on pystynyt hyvin vastaamaan meidän nopeasti muuttuviin tilanteisiin.”

Logistiikan ulkoistaminen vapautti resursseja verkkokaupan kasvuun
Suurin hyöty on ollut kustannussäästö sekä se, ettei meidän tarvitse enää sitoa omaa henkilöstöämme päivittäiseen varastotyöhön, Anne toteaa. ”Voimme keskittyä enemmän tuotteisiin, asiakkaisiin, myyntiin ja liiketoiminnan kehittämiseen. Myös logistiikan kustannusten ennakoitavuus ja mahdollisuus skaalata toimintaa tarpeen mukaan olivat meille tärkeitä tavoitteita ulkoistamisessa.”
Miten verkkokaupan varaston ulkoistaminen säästää kustannuksia?
”Olemme saaneet suuren kustannussäästön siirtyessämme Storialle. Säästöt tulevat henkilöstö-, järjestelmä-, laite- ja toimitilakuluista sekä logistiikkakustannuksista. Tiimimme pieneni, pystyimme jättämään varastohallintajärjestelmän pois, emme tarvitse enää keräämiseen ja lähettämiseen tarkoitettuja tulostimia ja muita laitteita. Pystyimme pienentämään toimitilamme viidesosaan aiemmasta. Lisäksi olemme saaneet logistiikkakustannuksia pienemmäksi, koska Storia pystyy tarjoamaan volyymihinnat eri kuljetusyhtiöiltä.”

Miksi verkkokaupan kannattaa ulkoistaa logistiikka?
”Olemme hyvin tyytyväisiä asiakkaita ja voin lämpimästi suositella Storiaa kaikille verkkokaupoille. Olemme olleet positiivisesti yllättyneitä Storian joustavasta toiminnasta ja nopeasta reagoinnista. Meillä on tullut useamman kerran nopeita muutoksia, jotka ovat vaatineet Storian päässä myös joustamista ja prosessien muokkaamista. Voi sanoa, että olemme hyvin onnellisia nykyisestä tilanteestamme, missä tilaukset liikkuvat nopeasti ja luotettavasti asiakkaillemme, ja me voimme keskittyä entistäkin enemmän ydinliiketoimintaamme.
”Storia on kumppani, jonka kanssa pystyy keskustelemaan avoimesti ja kehittämään toimintaa yhdessä."
-ANNE VALLI / TOIMITUSJOHTAJA, GUGGUU OY
Storia on kumppani, jonka kanssa pystyy keskustelemaan avoimesti ja kehittämään toimintaa yhdessä. Olemme kiitollisia koko Storian tiimille heidän työstään ja siitä, kuinka asiantuntevaa palvelua heiltä on saatu. Heistä huomaa, että he tykkäävät työstänsä ja se näkyy myös asiakkaalle”, Anne summaa lopuksi.
https://www.gugguu.com/
Verkkokaupan logistiikan ulkoistamisen hyödyt pähkinänkuoressa:
• Varastotilojen tarpeen vähentyminen
• Henkilöstökustannusten pienentyminen
• Skaalautuvuus sesonkien aikana
• Nopeammat toimitukset
• Parempi toimitusvarmuus
• Mahdollisuus keskittyä ydinliiketoimintaan
• Kuljetussopimusten volyymiedut
Logistiikan ulkoistaminen omalle verkkokaupalle?
Toimiva palvelumalli alkaa tuotteiden, tilausvirran ja sesonkien ymmärtämisestä.
Tämä teksti sisältää osioita, jotka on optimoitu tekoälytyökalulla Copilot.