Meidän tarinamme
Kirjavälitys Osakeyhtiö - Bokspedition Aktiebolaget perustettiin Helsingissä, hotelli Kämpissä vuonna 1919. Isoimmat perustajaosakkaat olivat Otava ja WSOY, Suomalainen Kirjakauppa, Akateeminen Kirjakauppa ja Koulutarpeiden Keskusliike.
Perustajaosakkaiden tavoitteena oli perustaa Suomeen kirja-alan yhteinen välitysliike Ruotsin mallin mukaisesti. Ensimmäisen maailmansodan jälkeisen hintojen kallistumisen myötä kustantajien ja kirjakauppiaiden yhteistyö toisi säästöjä ja nopeuttaisi kirjojen saamista kirjakauppoihin.
1930-luvulla Kirjavälitys toiminta laajeni tukkutoiminnaksi. Palvelut sisälsivät kotimaisten kustantajien kirjojen myyntiä kirjakaupoille ja lehtien vuosikertatilausten ja irtonumeroiden myyntiä.
Vuosien 1959-1969 aikana Kirjavälityksen liikevaihto kasvoi voimakkaasti viidestä miljoonasta markasta yli 14 miljoonaan.
Kirja-alan hintasäännöstelyjärjestelmä loppui 1970-luvulla ja laittoi alan kannattavuuskysymykset puntariin. Kustantajat alkoivat pohtia pystyisivätkö hoitamaan itse omien tuotteittensa jakelun.
Vaikka 70-luku oli vaikeaa aikaa taloudellisesti, Kirjavälitys liittyi vuonna 1971 Liiketyönantajain Keskusliiton jäseneksi, jonka jälkeen palkkapolitiikassa noudatettiin alan yleisiä työehtoja ja palkankorotuksia. Myös henkilökunnan työterveyshoitosopimus solmittiin Diakonissalaitoksen kanssa 1974.
Vuonna 1975 Kirjavälitys siirtyi tietokoneaikaan, ja pian tilausten käsittely, varaston seuranta, laskutus, erilaiset rekisterit ja muut tietopalvelut olivat täyttä totta, ensin mikrofilmeinä ja sitten sähköisessä muodossa.
1980-luvulle siirryttäessä Kirja- ja Paperikauppojen Liiton ja kustantajien edustajat solmivat ns. Haikon sopimuksen, jossa todettiin että Kirjavälityksen tehtävä on edelleen tärkeä ja sen kehittäminen sekä kustantajien että kirjakauppojen etujen mukaista.
1990-luvulla Kirjavälityksen tarjoamat välitysmyyntipalvelut kiinnostivat kustantajia. Keskitettyjen palveluratkaisujen ja jakelun merkitys alkoi kasvaa. Tavoitteena oli tarjota kustantajille kattavaa palvelua, alkaen tuotannon varastoinnista jakeluun eri myyntikanaville ja kirjakaupoille myyntiä tukevaa tietopalvelua. Myös oppikirjojen myynnin lisääntyminen näkyi 90-luvulla. Lama supisti liikevaihtoa, mutta siitäkin selvittiin.
Kirjavälityksen 1. toimitusjohtaja Artturi Virtanen, vuosina 1919-1959. Kirjavälityksen ensimmäinen toimitusjohtaja Artturi Virtanen, vuosina 1919-1959. Ekonomi Artturi Virtanen (1890-1969) oli toiminut aiemmin Suomalaisen Kirjakaupan konttoripäällikkönä ja johti Kirjavälitystä aina vuoden 1959 lopulle saakka. Hän toimi 1919-1925 kirjakauppiasyhdistyksen sihteerinä ja opettajana monilla kirjakauppakoulun kursseilla. Lisäksi hän toimi Suomen Kustannusyhdistyksen sihteerinä sekä asiamiehenä 1925-1959 ja Suomen Kirjakauppalehden päätoimittajana 1933-1944. Hän sai kauppaneuvoksen arvon 1956. Kirjavälityksen toimitilat sijaitsivat alkuun Helsingissä Kalevankadulla. Tilantarpeen kasvaessa muutettiin isompiin kiinteistöihin, keskustasta Pitäjänmäelle ja sitten Vantaan Varistoon 1983. Nykyään toimitiloina ovat logistiikkakeskus Hyvinkäällä ja varastotilat Keuruulla.
Vuonna 2022 laajensimme tilojamme Hyvinkäällä uudella varastosiivellä. Laajennus nimettiin Salojärvi-varastoksi Gummerus Kustannuksen toimitusjohtajan Pekka Salojärven mukaan (1940-2021).
Toukokuussa 2024 vaihdoimme nimeä. Kirjavälityksestä tuli Storia Oy. Olemme jo sadan vuoden ajan ollut paras kumppani kustantajille ja kirjakaupoille, kouluille ja kirjastoille. Tämä ei muutu, nykyiset asiakkaamme ovat edelleen toimintamme ydintä. Kuitenkin tulevaisuudessa haluamme palvella kauppiaita, erilaisten tuotteiden maahantuojia ja valmistajia myös muilla toimialoilla, jolloin nimenvaihto tuli ajankohtaiseksi.
Tänä päivänä katseemme suuntautuvat eteenpäin emmekä malta odottaa, mitä Storia-aikakausi tuo tullessaan. 192 storialaista palvelevat sinua nykyaikaisissa logistiikkakeskuksissamme Hyvinkäällä ja Keuruulla yli 100 vuoden kokemuksella. Meillä on varastotilaa 23 700 m2, lavapaikkoja 30 500 ja 10 km keräilyhyllyjä. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 107,9 m €.